Gastronomit perustelevat valintaansa ravintoloitsijan tinkimättömällä asenteella,
joka välittyy illallisvieraille persoonallisena kokemuksena. Tarjottava ruoka ja juoma
kunnioittavat alkuperää, kasvupaikkaa ja vuodenkiertoa.
Mikko Utter sai liikeideansa ammattikokkien koti-illallisista. Kokille kylään -konsepti
käynnistyi 2015, kun hän avasi baarikeittiönsä vanhaan liikehuoneistoon.
– Kyläreissu Lohjalle Mikko Utterin luokse palkitsee kävijänsä. Kynnys tulla vieraaksi
on matala, ja perillä voi ottaa rennosti isännän huolehtiessa tarjoilun
yksityiskohdista, Suomen Gastronomien Seuran puheenjohtaja Joni Kiiski luonnehtii.
– Luonnon kiertokulku, pitkäjänteinen yhteistyö lähi- ja pientuottajien kanssa sekä
toimivaksi todetun kaavan jatkuva kehittäminen. Suorastaan suunniteltu harmonia!
Nämä luovat puitteet, ja korkeaa kunnianhimoa on mahdollista toteuttaa juuri
tällaisessa mittakaavassa, Kiiski hehkuttaa samalla analysoiden Mikko Utterin
toimintamallia.
Hän huomauttaa, että keittiömestarin osaaminen ei rajoitu pelkästään
korkeatasoisiin annoksiin. Utter leipoo itse leivät, valmistaa juustoja ja lihaleikkeleitä
ja säilöö. Asiakas pääsee nauttimaan myös intohimoisen viiniharrastajan
osaamisesta eli pieniin keskieurooppalaisiin viinitiloihin luoduista kontakteista.
Ruokailun päätteeksi voi valita lasiin kotimaisen pientislaamoon digestiivin.
Juuri tällä hetkellä Mikko Utterissa on meneillään sesonki nimeltä Mahla. Sen
makumaailman pääraaka-aineet ovat raitajuuri, peruna, graavikala, kananmuna,
hereford, vaahtera ja pienet leivonnaiset.
– Tässä kaudessa on itselleni hyvin rakas – ja omaa kokkaamista ehkä eniten
muuttanut asia – vaahteran mahla. Tämä on kymmenes vuosi, kun kerään kotipihan
kolmesta vaahterasta mahlaa, ja keitän siitä siirappia, ravintoloitsija Utter kertoo.
Siirapin teossa hän kokee olevansa: ”ei kokki – vaan luonnon assistentti”.
– Vuoden ravintolan titteli on minulle kunnia, vaikka en perinteinen ravintola pyri
olemaan. Olen ruokaan ja viiniin intohimoisesti suhtautuva yrittäjä, jolle voi tulla
kylään. Kaikki ne arvot, joita Suomen Gastronomien Seura valinnassaan painottaa,
ovat samoja, joihin itse pyrin. Suurin palkinto itselleni on aina illan päätteeksi
hymyilevät ja tyytyväiset vieraat. Toivon myös, että tämä tunnustus säteilee
positiivisuutta kaikkien lohjalaisten mieliin ja sydämiin, Utter sanoo.

Taustatietoa tunnustuksesta
Vuoden ravintola -tunnustuksen saavuttaakseen ravintolan tulee tarjota hyvää ja
omaleimaista ruokaa sekä erinomaista palvelua, joka saa asiakkaan tuntemaan
itsensä arvostetuksi. Vuoden ravintolalla on hyvä hinta-laatusuhde ja sen toiminta
on pitkäjänteistä, tasalaatuista ja varmaa.
Maamme vanhin ruokaseura, Suomen Gastronomien Seura ry, on myöntänyt
Vuoden ravintola -tunnustuksen ansioituneille ravintoloille vuodesta 1985 lähtien.
Ravintola Mikko Utter on 35. tunnustuksen saanut ravintola. Gastronomiaa ja
ruokakulttuuria vaaliva ja kehittävä seura perustettiin vuonna 1945 ja siihen kuuluu
noin 300 jäsentä.