Sammatin Satumaa 

Teksti: Minna Pitkonen

Yhtenä iltana ollessani kävelyllä tähtitaivaan alla, tuli mieleeni kirkkaana ajatus, että voisin muuttaa jonnekin, rauhalliseen ja kauniiseen paikkaan. Ajatus tuntui hyvältä, vaikka ei ollut hajuakaan siitä minne olisin menossa.

Eräänä päivänä ajelin mieheni ja ensimmäisen tyttäreni kanssa kiemuraista tietä järven kimallellessa lehtipuiden oksien välistä. Tie johti hiljaiseen kirkonkylään, jossa oli kaksi kauppaa, kaksi pankkia, kahvila, apteekki ja baari. Mäen päällä oli terveysasema, koulu, päiväkoti sekä palvelutalo. Vanhat ja kauniit puurakennukset; punainen kirkko sekä valkoinen kirjastorakennus vangitsivat katseeni pisimpään. Olin tullut virkeään kylään. Kulttuurin kehtoon. Luonnon kauneuden keskelle. Rauhan tyyssijaan, Sammattiin.

En ollut aikaisemmin käynyt Sammatissa. Se huokui historiaa, olihan siellä elänyt Elias Lönnrot ja sukupolvet hänen jälkeensä. Silläkin hetkellä kylällä asui paljasjalkaisia paikallisia, Sammatin murretta puhuvia ihmisiä. Tuntui jännittävältä ja innostavalta, että me asettuisimme sinne nyt, kaukaa Keski-Suomesta asti tulleet muukalaiset.

Muistan edelleen ensimmäiset kohtaamiset kylällä. Kaksi naista, kunnanjohtaja ja päiväkodin johtaja olivat vastassa tullessamme. He olivat molemmat aidosti kiinnostuneita meistä, kylänsä uusista asukkaista. Ammattimme kuullessaan, tarjosivat heti töitäkin kylältä. Oli lämpimästi tervetullut olo.

Pikkuhiljaa myös muut sammattilaiset tulivat tutuiksi. Pääsin mukaan seurakunnan vastuutehtäviin, jossa teimme työtä erityisesti lasten ja perheiden hyväksi. Sain työskennellä ammattini puolesta kylällä varhaiskasvatuksen sekä musiikin parissa. Sammatissa vallitsi hyvä henki. Tunsin, että siellä olisi mahdollista toteuttaa vaikka mitä. Varmasti myös suurta intohimoani, teatteria.

Jatkuvasti kasvava teatteri-innostus ja uuden kylän inspiroivuus sai minut ja mieheni rohkaisemaan mielemme ja otimme yhteyttä kylän omaan nuoriso- ja vapaa-ajan ohjaajaan. Hänen avullaan tavoitimme kylältä parikymmentä muuta teatterista kiinnostunutta, eri-ikäistä ihmistä. Sinä iltana päätimme yhdessä, tutut ja tuntemattomat, aloittaa ilmaisutaitokerhotoiminta, jota lähti vetämään tämä nuoriso- ja vapaa-ajan ohjaaja.

Pienessä kylässä yhteisön luominen syntyi kuin itsestään. Kokoonnuimme Kellarille tai koululle pitämään hauskaa yhdessä. Taiteen ja luomisen voima syntyi vapaudesta olla ja ajatella yksilönä sekä tuntea samalla kuuluvansa turvalliseen yhteisöön. Sammattilaisten ihmisten rakkaudesta taiteeseen, yhdessä tekemiseen ja toisiin ihmisiin syntyi Vaahterateatteri.

Teatteriyhteisöstä tuli paikka, jossa koin tulevani hyväksytyksi omana itsenäni. Iälläni, sukupuolellani, ammatillani, osaamisellani, osaamattomuudellani ja
herkkyydelläni ei ollut merkitystä. Tai nimenomaan oli merkitystä, koska ihmisyyteni nähtiin ja kuultiin. Se tuntui hyvältä.

Parikymmentä vuotta on vierähtänyt tuosta iltakävelystä, jolloin ei ollut vielä hajuakaan siitä minne olin menossa. Onnekseni tie johti Sammattiin. Sammatin pieni kylä on antanut mahdollisuuden kulkea omaa polkua. Vaikuttaa omaan ja toisten elämään. Elää rauhassa omanlaista elämää luonnon keskellä.

Pienessä kylässä on ihmeellistä voimaa, joka syntyy ihmisistä. Siitä, että he tuntevat toisensa ja oman kylänsä. Uskaltavat tehdä ja toimia, vaalia perinteitä ja luoda uutta. Olen ylpeä ympärivuotisista kylän asukkaista sekä kesäsammattilaisista ja kiitollinen heille. Sammattilainen aktiivisuus ja eläväinen kansalaistoiminta näkyy monissa seuroissa ja yhdistyksissä; Sampoyhdistys, Sammattiseura, Eeva Joenpelto seura, Sammatin Sampo, Sammatin Martat, Sammatin MLL, Sammatin Solmut, Vanhempainyhdistys Viidakkorumpu, Sammatin vapaa kyläkoulu.

Myös tänä päivänä jo muualle muuttaneet tyttäreni kiittävät, kun ovat saaneet kirmailla vapaina ja huolettomina lapsina Sammatin metsissä ja rannoilla. Kiitosta saa myös Steinerpedagoginen kyläkoulu, josta on saanut erinomaiset eväät itsenäiseen ajatteluun ja elämään.

Tänä päivänä myös Sammatissa syntynyt Vaahterateatteri jatkaa elinvoimaisena teatteritaidetta tehden. Näytelmä Gabriel, tule takaisin!, jota esitettiin syksyllä Puu-Anttilassa, tulee takaisin keväisenä kiertueena eri puolilla Etelä-Suomea.

Kun lumi sulaa siirtyy iso näyttelijäporukka harjoittelemaan Sampomäelle, Elias Lönnrotin kotitorpan pihapiiriin, Kalevalaan perustuvaa näytelmää Louhi. Tämä on Lohja 700 juhlavuoteen kuin nenä päähän osuva ihme, jota saan ja saamme elää onnellisina Sammatin Satumaassa, jonne kaikki ovat lämpimästi tervetulleita.