Lohjan matkailussa ennätyskesä!

Jarkko Koskenmäki

09:39

Lohjan matkailuvuodesta tulossa yksi parhaimpia

Visit Lohja odottaa ennätyksellistä matkailuvuotta sillä jo alkuvuoden matkailijamäärät ovat historiallisen korkeita. Lohja kiinnostaa nyt erityisesti kotimaisia matkailijoita.

Lohja viettää juhlavuottaan ja kaupunki kokee matkailun voimakasta kasvua. Matkailijamäärien huima kasvu perustuu tuoreeseen Visitory-palvelun tilastoihin matkailjamääristä ja matkailutulosta Lohjan alueella.

MATKAILU KASVANUT YLI +35%

Visitoryn mukaan Lohjan matkailu on kasvanut huikeat 35% vuoden 2023 ensimmäisen puoliskon aikana verrattuna edellisen vuoden vastaavaan ajanjaksoon. Tämä vahvistaa kaupungin aseman yhtenä Suomen mielenkiintoisimmista matkailukohteista. Vastaavaa kasvua on koettu Tampereella.

Erityisesti vapaa-ajan matkustus on lisääntynyt edelliseen vuoteen nähden, yli +50%. Myös Lohjan markkinaosuus koko Suomen vertailussa on kasvanut. Lohjan alueen majoitusliikkeiden käyttöasteissa on parannusta +20% ja myynnissä mitattua kasvua on hurjat +55%. Samaan aikaan kuitenkin vuodepaikkojen määrä on tippunut -3%.

LOHJA KIINNOSTAA KOTIMAISIA ASIAKKAITA

Erityisesti kotimaisten matkailijoiden osuus on hyvin korkea 96%, mutta Lohjalla tätä katsotaan positiivisesti. Matkailuorganisaatioissa nimittäin kovin helposti katsotaan vain kauas ja unohdetaan lähialueiden merkitys. Esimerkiksi Turun seudulla vuonna 2022 vierailleista kotimaisista matkailijoista runsas kolmannes tuli Varsinais-Suomesta ja Porvoon seudulla vierailleista jopa 78 prosenttia tuli Uudeltamaalta.

Lähelle on helppo matkustaa ja lähialuematkailu tuottaa vähemmän hiilidioksidipäästöjä kuin matkustaminen kauas. Lohjan matkailun hiilijalanjälki onkin yksi uudenmaan alueen pienimpiä, vain 2,2% koko 15 kunnan laskenta-alueen osuudesta (Lähde: Hiilijalanjälkitutkimus; Sitowise, Länsi-Uudenmaanliitto, Novago). Vaikka lähialuematkailijat saattavatkin viipyä hieman lyhyemmän ajan ja näin ollen käyttää rahaa vähemmän kuin pidemmästä matkasta tulevat matkailijat, ovat he monelle paikkakunnalle merkittävin matkailutulon lähde. Näin on selvästi myös Lohjalla. Esimerkiksi kotimaisten matkailijoiden Porvoossa kuluttamasta rahasta lähes 60 prosenttia tulee maakunnan sisäisiltä matkailijoilta.

JUHLAVUOSI JA UNIIKIT KOHTEET KIINNOSTAVAT

Lohja täyttää tänä vuonna 700-vuotta ja juhlavuosi vetää kaupunkiin matkailijoita. Lisäksi kaupungin monipuolinen järvikeskeinen luonto, uniikit nähtävyydet ja erittäin aktiivinen kulttuurielämä vetävät puoleensa matkailijoita ympäri maata ja ulkomailta.

Matkailun kasvusta hyötyvät myös laajasti paikalliset yritykset, kuten majoituspalvelut, ravintolat, aktiviteettien järjestäjät, kulttuuritoimijat ja kaupankäynti.

Kasvava matkailu tarjoaa myös mahdollisuuden kehittää uusia elämyksiä ja palveluita matkailijoiden tarpeisiin vastaamiseksi. Tällaisia esimerkkejä ovat mm. Lohjalla sijaitseva Tytyri Elämyskaivos, joka koki uudistuksen aiemmin keväällä ja vetää nyt kävijöitä moninkertaisesti. Myös Aurlahden rannan alue kehittyy voimakkaasti ja alueelle on avautunut alkukesästä Lohjan liikuntakeskuksen, kaupungin asiakaspalvelun ja Visit Lohjan asiakaspalvelupiste sekä uusi rantaravintola UrBar.

 

Lohjan matkailun kasvua selittää myös tunnettuus uniikeista matkailuelämyksistä, joihin kuuluvat Aira Samulinin luotsaama aikuisten satumaailma Hyrsylänmutka, Lauttaravintola Kaljaasi, Kaarteen yksityinen sotamuseo ja mosaiikkigalleria sekä vaikkapa uskomaton Paavolan tammi.

Lohjan kaupunki jatkaa panostuksiaan matkailualaan ja kehittää edelleen infrastruktuuriaan, jotta kaupungin vetovoima säilyy ja kasvu jatkuu kestävällä pohjalla. Matkailijat voivat odottaa entistä monipuolisempia palveluita ja tapahtumia, jotka tekevät vierailusta Lohjalla unohtumattoman kokemuksen.

Lisätietoja:

Lohjan Kaupunki
Jarkko Koskenmäki, matkailupäällikkö
Puhelin: 040 6867083
Sähköposti: jarkko.koskenmaki@lohja.fi

Tämä tiedote perustuu Visitory-palvelun julkaisemaan raporttiin, joka kattaa matkailun kehityksen Lohjalla tammi-toukokuussa 2023: https://visitory.io/fi/lohja/2023-01/2023-05/ sekä 15 uudenmaan kunnan päästölaskentaraportti:

https://novago.fi/carbon-neutral-experience-hankekuntien-matkailun-paastot-laskettu/

Mylohjan uutiset kertovat, mitä elämästä nautiskelijoiden kaupungissa tapahtuu.

Jaa: