Kanneljärven Opiston Kuvataidelinjan oppilaiden kevätnäyttely “Pintaa syvemmältä”. 5.5.-13.5.2023
” Viimeiset kolme vuotta ovat muuttaneet maailmaa todella paljon turvattomammaksi! Moni asia on jotain muuta, kuin miltä näyttää. Myönteisistä asioista on pidettävä kiinni! ”
Nämä olivat opiskelijoiden mietteitä, kun näyttelyn teemaa hahmoteltiin.
Näyttelyssä on mukana opiskelijoita Lohjan lähialueilta, sekä nuoria, että aikuisempia kuvataideopiskelijoita.
Näyttelyssä on esillä myös Lapin yliopiston Avoimen yliopiston Kuvataiteen aineopinnot opistolla suorittanut Anni Räsänen omalla opintojen lopputyön kokonaisuudellaan.”